Pelidialogia perusteista lähtien

Kun tietokonepelin haarautuva dialogi on hyvää, hahmot reagoivat uskottavasti ja valinnoilla on seuraamuksia. Monesti myös pelejä tehdessä dialogia kirjoittaa useampi kuin yksi henkilö. Miten lähdetään pitämään tällaista vyyhtiä kasassa? Rapinan Haarautuva pelidialogi -sanataideiltaan osallistui 19 henkeä. Toisilla oli pääkiinnostuksena kirjoittaminen,

Vuoden ensimmäisessä sanataideillassa antaudutaan unelmoimaan

Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapinan sanataideillat jatkuvat vuonna 2021 tuttuun tapaansa joka kuun kolmas keskiviikko. Vuoden ensimmäisessä sanataideillassa keskiviikkona 20.1. klo 18–19.30 teemana on unelmointi. Ilta järjestetään etänä Zoomissa. Tuntuuko, että arki ja korona ovat tukkineet tulevaisuuden ja unelmasuonesi? Vai oletko saavuttanut

Joulupukin salaisuudet paljastuivat sanataideillassa

Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapinan joulukuun sanataideillassa epätyypillisen joulun äärelle kokoontui seitsemän osallistujaa ja kaksi ohjaajaa päästelemään piparipaineita ja tonttutuskaa. Vallitsevan epidemiatilanten vuoksi kokoonnuimme pääkirjaston sijaan Zoomissa, mutta se ei hidastanut luovuuden virtaa, vaan ehkä jopa joudutti sitä. Kiusallisesti joulun alla tutkintavankeuteen