Huhtikuun sanataideillassa tehtiin runoja musiikin tahtiin

Yhteensä kuusi sanataiteilijaa uhmasi ulkona riehuvaa kevätmyrskyä ja saapui Jyväskylän pääkirjastolle kirjoittamaan säkeitä sävelten inspiroimana. Lämmittelyharjoituksessa runon pohjana toimi jokin musiikkikappaleen nimi tai sanoituksen pätkä. Tästä edettiin omien lempibiisien herättämiin ajatuksiin, tunteisiin ja muistoihin. Illan lopuksi kokeiltiin vielä instrumentaalimusiikin sanoittamista.

Huhtikuun sanataideillassa yhdistetään runoa ja musiikkia

Tervetuloa sanataideiltaan, jossa runous ja musiikki kohtaavat! Tässä kaikille avoimessa pajassa tehdään runoja omien lempikappaleiden inspiroimana sekä kokeillaan instrumentaalimusiikin sanoittamista. Kirjoittamisen aikana voit kuunnella musiikkia puhelimestasi tai vaikkapa vanhasta mp3-soittimestasi. Otathan mukaasi myös kuulokkeet, jotta et häiritse muita osallistujia. Lisäksi