Keuruulla koulutettiin sanataiteen mahdollisuuksista

Tänä vuonna rapinalaiset kouluttivat Keuruulla työskenteleviä varhaiskasvattajia, opettajia ja vapaa-ajan toimijoita sanataiteen mahdollisuuksiin. Koulutukset tehtiin yhteistyössä Lukeva keuruu -hankkeen kanssa. Maalis-huhtikuussa Johanna Hyttinen ja Lily Laine toteuttivat Keuruun ysiluokkalaisille sekä JOPO-ryhmälle sanataidepajat, joiden tavoitteena oli tarjota luovia hetkiä sekä innostaa

Syyskuun sanataideillassa oltiin luvan kanssa väärässä

Sateinen syyskuun keskiviikkoilta kokosi Jyväskylän pääkirjastolle seitsemän innokasta kirjoittajaa tutkimaan erilaisia tapoja olla väärässä. Illan aluksi sukelsimme kirjojen aloitusvirkkeisiin. Miten niistä saisi huonompia? Kirjoittajat tekivät parhaansa, tai pahimpansa, ja saimme jakaa ilahduttavia hetkiä lopputulosten parissa.  Harjoitimme väärässä olon taitoa inspiroitumalla

Elokuun etäsanataideillassa sukellettiin antisankareiden maailmaan

Elokuun etäsanataideillassa sukellettiin antisankareiden maailmaan Rapinan kaikille avoimet sanataideillat palasi kesätauolta perinteisesti etäillan merkeissä. Illan aluksi pohdimme, mitä antisankarilla oikeastaan tarkoitetaan. Perinteiseen sankariin verrattuna antisankarilta voi puuttua esimerkiksi rohkeutta, epäitsekkyyttä tai moraalista johdonmukaisuutta. Antisankari voi olla itsekäs, kyyninen, pelokas tai