Viime syksynä rapinalaiset kokoontuivat Zoomiin puhumaan sanataideoppaista (koska tiedätte-kyllä-mikä esti kokoontumasta teekupposen äärelle, huoh). Kirjavinkkien jakaminen ja esimerkkiharjoitusten pohjalta kirjoittaminen tuntui etänäkin niin mukavalta, että päätettiin pitää vielä toinenkin samanmoinen Rapina puhuu sanataideoppaista -ilta. Siispä lämpimästi tervetuloa Rapina puhuu sanataideoppaista
Helmikuun sanataideillassa tutustutaan pelidialogiin
Jokaisella dialogivalinnalla on väliä – ainakin jos kyseessä on laadukas tietokonepeli. Miten pidetään tällainen lankavyyhti käsissä? Miten saadaan puhe kuulostamaan saman henkilön tuottamalta, vaikka reaktio on kovin erilainen? Rapinan tämän vuoden toisessa sanataideillassa 17.2. klo 18–19.30 teemana on haarautuva pelidialogi.
”Tämäpä on ihan mahtava porukka” – Mitä hyötyä on sanataideyhdistykseen kuulumisesta?

Vielä vuosi sitten Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry:n jäseneksi pystyi hakemaan vain jäsenhaun auetessa kerran vuodessa keväisin. Kannatusjäsenyyttä Rapinassa ei tunnettu, vaan kaikki jäsenet olivat täysjäseniä, joilla oli oikeus toimia yhdistyksen nimissä sanataideohjaajina. Jäseneksi hakiessaan hakijan tuli toimittaa hakemuskirje, ansioluettelo ja
Elämän lempeä inventaario – terapeuttisen kirjoittamisen ryhmä
Huom! Tällä hetkellä ryhmä on täynnä, mutta jos tilanne muuttuu, niin ilmoitamme siitä tällä sivulla. Onko siitä jo valovuosia, kun viimeksi pysähdyit ajattelemaan elämääsi, itseäsi ja unelmiasi? Tuntuuko, että akkujen lataus ja unelmointi ovat ylellisyyttä, johon sinulla ei ole aikaa?
Rohkelikot kokoontuivat unelmoimaan
Unelmointi, jos mikä, vaatii uskallusta. Rohkeutta päästää irti totutusta ja antaa mielikuvittelun viitan lepattaa. Järjellä ei ole sijaa unelmoinnissa, sillä järki rajoittaa, eikä anna mahdollisuutta tuutata täydeltä laidalta julki sitä, mitä elämäänsä kaipaa. Rapinan koronavapaaseen unelmailtaan Zoomissa kokoontui 20 rohkelikkoa,
