Aisteista maailma! -etäretriitin ohjelma on nyt täsmentynyt! 10.–11.4. järjestettävä Aisteista maailma! -etäretriitti sopii kaikentasoisille kirjoittajille, mutta eniten saat retriitistä irti, jos sinulla on jo mielessä tietty teksti tai tekstikokoelma, jota haluat työstää retriitin aikana.

Retriitin tehtäväosioissa keskitytään aistien käyttöön ja maailmanrakentamiseen. Vaikka tarinasi sijoittuisi todellisiin paikkoihin ja arkimaailmaan, on maailmanrakennusta silti syytä tehdä, sillä se tukee tarinankerrontaa ja ymmärrystä koko teoksesta. Retriitillä varataan myös aikaa siihen, että työstät tekstiäsi itsenäisesti. Jos itsenäinen kirjoittaminen ei lähde luistamaan, on sinulla käytössäsi pieni tehtäväpankki, josta voit poimia mieluisia tehtäviä itsenäistä työskentelyä varten. Ohjaajalta voi myös pyytää 15 minuutin mittaisia yksityisohjauksia (max. 1 per päivä). Tehtäväosioista voi myös halutessaan jättäytyä pois, jos kirjoittaminen tuntuu mieluisammalta.

 

Aisteista maailma! -etäretriitin ohjelma

Lauantai 10.4.

Huom! Kaikki ajat paitsi päivien alkaminen ja loppuminen voivat muuttua, sillä niistä joustetaan tarvittaessa.

Zoom-tapaamiseen pääsee sisään 15 min ennen kuin retriitti alkaa. Silloin pyritään ratkomaan mahdolliset tekniset ongelmat.

  • Klo 10 Retriitti alkaa. Esittäydytään ja tehdään yhteiset säännöt
  • Klo 10.30 Lämmittely. Aistien käyttöön keskittyviä tehtäviä
  • Klo 11.00 Itsenäistä kirjoittamista
  • Klo 12–13 Lounas
  • Klo 13 Purku ja kahvitauko
  • Klo 14 Maailmanrakennustehtävä
  • Klo 14.30 Itsenäistä kirjoittamista
  • Klo 16 Purkukeskustelu
  • Klo 17 Päivä päättyy

Sunnuntai 11.4.

Zoom-tapaamiseen pääsee sisään 15 min ennen kuin retriitti alkaa.

  • Klo 10 Retriitti alkaa. Orientoidutaan päivään ja kerrataan säännöt
  • Klo 10.30 Lämmittely. Aistien käyttöön keskittyviä tehtäviä
  • Klo 11.00 Itsenäistä kirjoittamista
  • Klo 12–13 Lounas
  • Klo 13 Purku ja kahvitauko
  • Klo 14 Maailmanrakennustehtävä
  • Klo 14.30 Itsenäistä kirjoittamista
  • Klo 16 Purkukeskustelu
  • Klo 17 Päivä päättyy

Retriitin ohjaaja Laura Mustonen

Retriitin ohjaa Laura Mustonen, Rapinan sanataideohjaaja ja kirjoittamisen maisteri. Laura on aikaisemmin pitänyt aistipainotteisia matalan kynnyksen kirjoituspajoja, ja nyt niistä kerätty osaaminen on tiivistetty yhden viikonlopun tehopaketiksi.

Kaikkien aistien hyödyntäminen kirjoittamisessa on avartava kokemus, joka voi parhaimmillaan olla hyvin rauhoittavaa ja hyvällä tavalla pysäyttävää. Teksteihin sillä on elävöittävä vaikutus. Kun yhdistetään aistien monipuolinen käyttö ja maailmanrakennus, saadaan lopputuloksena eläväisiä ympäristöjä.

 

Retriitin hinta on 60 euroa. Web-kamera ei ole pakollinen, mutta sen käyttö on erittäin suositeltavaa. Mikki olisi keskusteluun osallistumista varten hyvä olla, joskin Zoomissa on myös chat-mahdollisuus. Retriitti järjestetään, jos siihen ilmoittautuu minimimäärä eli kahdeksan osallistujaa. Maksimissaan retriitille mahtuu kymmenen kirjoittajaa.

 

Viimeinen ilmoittautumispäivä on 7.4. Ilmoittaudu retriitille tällä lomakkeella.

 

Mikä? Aisteista maailma! -etäkirjoitusretriitti

Milloin? 10.–11.4.2021 klo 10–17

Missä? Zoomissa. Linkki lähetetään osallistujille ilmoittautumisen jälkeen.

Mitä maksaa? 60 euroa, sisältää ohjauksen ja ohjelman molempina päivinä. Rapina ry:n jäsenet -20 % ja kannatusjäsenet -10 %.

Retriittiosallistujilla on mahdollisuus ostaa palautepalvelu alennettuun hintaan (lisätiedot ilmoittautumislomakkeessa).

Kysymyksiä? Lisätietoja retriitistä voit tiedustella osoitteesta sanataideyhdistys.rapina@gmail.com

Aisteista maailma! -etäretriitin ohjelma

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *