Lokakuun sanataideillassa tutustutaan chatfiktioon

Sanataideillat alkavat Jyväskylässä!

Chatfiktio on uusi, koukuttava ja trendikäs tarinankerronnan muoto, jonka saloihin lokakuun sanataideillassa sukelletaan. Osallistujat ideoivat itselleen roolihahmot ja ohjaaja antaa tapahtumille lähtötilanteen. Tämän jälkeen aletaan kirjoittaa fiktiivistä keskustelua älypuhelinsovelluksessa. Miten yhteisen dialogin kautta puidaan ihmissuhdekiemuroita, ratkotaan mysteereitä ja autetaan ystäviä?

Luontokirjoittamista puutarhassa – tunnelmia heinäkuun sanataideillasta

Heinäkuun sanataideiltaa vietettiin tunnelmallisessa Villa Ranan puutarhassa Jyväskylässä Rapinan Roosa Bergin ja Vilma Tammelinin ohjaamana. Miljöö sopi täydellisesti illan aiheeseen, eli luonnosta kirjoittamiseen. Sää oli myös suotuisa, heinäkuisen lämmin, mutta ei liian tukahduttava. Ilta aloitettiin kirjoittamalla muutama harjoitus puutarhassa. Tunnelmaa

Elokuun sanataideillassa tehdään löytöretki henkilöhahmoihin

Sanataideillat alkavat Jyväskylässä!

Mistä saisin napattua tarinaani päähenkilön? Mikä tekee henkilöhahmosta kiinnostavan? Elokuun sanataideillassa keskiviikkona 19.8. klo 18 alkaen tutkitaan erilaisia tapoja luoda ja syventää henkilöhahmoja. Tule mukaan kehittelemään uusia inspiroivia tyyppejä, ravistelemaan vanhoja tuttuja hahmoja uuteen uskoon tai vain nautiskelemaan kirjoittamisen hurmasta!