Kesäkuun sanataideillan tunnelmia

Kesäkuun sanataideillassa lievitettiin kaukokaipuuta ja matkattiin maailmalle sanataideohjaaja Johanna Berlinin opastamana. Sanataideilta järjestettiin kolmatta kertaa etänä Zoom-alustalla. Illan aikana syntyi ihania ja eläväisiä tekstejä, joissa seikkailtiin mm. Lapissa, keskitysleirillä, kiinalaisessa eläintarhassa sekä K-Supermarket Länsiväylässä. Zoom-iltojen osallistujamäärät eivät ole olleet päätähuimaavia,

Heinäkuun sanataideillan teemana luontokirjoittaminen

Sanataideillat alkavat Jyväskylässä!

Rapinan heinäkuisen sanataideillan pääosassa on kesäinen luonto. Tule mukaan havainnoimaan ympäristöä ja eläytymään kukkien, kivien ja ötököiden maailmaan kirjoittamalla! Sanataideilta pidetään ensisijaisesti Villa Ranan puutarhassa, jossa kaupunki ja luonto yhdistyvät inspiroivaksi miljööksi. Kuitenkin koronatilanteen kiristyessä tai kirjoittamisen kannalta huonon kelin

Huhtikuun sanataideilta järjestetään etäyhteyksien välityksellä

Sanataideillat alkavat Jyväskylässä!

Keskiviikkona 15.4. sanataiteillaan taas! Koronatilanteen takia emme kuitenkaan kohtaa kasvokkain, vaan heittäydymme sanojen vietäväksi etäyhteyksien välityksellä. Ilta järjestetään klo 18 alkaen Zoomissa. Ennen illan alkua lataa Zoom-sovellus tietokoneellesi tai puhelimeesi. Mukaan iltaan pääset käyttämällä Meeting ID -koodia 364-508-540 tai liittymällä