43-vuotias professori Antero Kissankulta on löydetty kuolleena kodistaan kartano Viherkummusta. Vammat viittaavat siihen, että professori on murhattu. Mutta kuka kartanoon saapuneista eriskummallisista vieraista on syyllinen murhaan?
Tätä mysteeriä lähdettiin ratkomaan Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry:n syyskuun sanataideillassa Jyväskylän kaupunginkirjastolla. Ilta oli kunnianosoitus paitsi lapsuuteni suosikkipelille Cluedolle myös Agatha Christien dekkareille.
Ilta alkoi paikalle tapausta selvittämään saapuneiden etsivien esittäytymisellä. Seuraavaksi lähdettiin tutustumaan tapauksen epäiltyihin. Kuulustelupöytäkirjojen täyttämisen jälkeen jalkauduttiin kartanon käytäville etsimään mahdollisia murha-aseita. Lopulta oli aika sitoa johtolangat yhteen ja esittää teoria siitä, kuka professori Kissankullan oikein oli tappanut.
Iltaan osallistuneet heittäytyivät mysteerin ratkomiseen ihailtavalla vimmalla. Lopulta todettiin melko yksimielisesti, että eräs varsin harmittomalta vaikuttanut Paavo oli murhan takana. Motiivista ei tosin aivan päästy yksimielisyyteen. Etsivät epäilivät rikoksen taustalla olleen sekä salaisia sukulaissuhteita että romanttisia vaikuttimia.
Minulle on ohjaajana tärkeää sitoa aiheeseen liittyvä kirjallisuus sanataideillan teemaan. Siksi illassa kuultiin myös lyhyitä tietoiskuja Agatha Christien kirjoittamien teosten troopeista. Nämä tukivat kirjoitusharjoituksia, joita illassa tehtiin. Illan lopuksi osallistujat saivat myös lukulistan lempeitä mysteerejä sisältävistä kirjoista, joita oli mahdollista käydä noutamassa mukaan vaikka heti kirjastolta lähtiessä.
Cozy crime -teemaisia lukuvinkkejä:
- Agatha Christien kirjat
- Eppu Nuotio: Ellen Lähde -sarja
- Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella, Sakset tyynyn alla, Punainen vaate
- Alan Bradley: Flavia de Luce -sarja
- Elly Griffiths: Ruth Galloway -sarja
- Louise Penny: Three Pines -sarja
Lue myös Keskisuomalaisessa julkaistu Meidän juttu -artikkeli sanataideillasta!
Ulla Lehtinen (HuK), Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry:n sanataideohjaaja
Haluatko tilata mysteeri-illan illanistujaisiin tai työhyvinvointipäivään? Näin se onnistuu!
Anna ystäväporukalle, perheellesi tai työyhteisöllesi lahjaksi sanataiteellinen murhamysteeri-ilta! Kartanossa on tapahtunut murha, ja teidän tehtävänne on selvittää, keitä oli paikalla, mitä murha-aseita löydettiin ja kuka oli syyllinen. Agatha Christien mysteereiden ja Cluedo-pelin hengessä ratkaistava murhatapaus ei edellytä suurta dekkareiden tuntemusta tai vankkaa kirjoittajakokemusta. Ilta soveltuu parhaiten 13–99-vuotiaille. Suositeltu osallistujamäärä 5–8 henkeä.
Illan ohjaa sanataideohjaaja, toimittaja ja kirjallisuuden maisteriopiskelija Ulla Lehtinen (HuK), joka rakastaa kaikenlaisia mysteerejä ja haaveili lapsena etsivän ammatista.
Hinta 95 € (alv. 0 %), kesto 1,5 h. (Hinta voimassa maaliskuuhun 2021 asti.) Ilta ohjataan tilaajan kotona tai yrityksen tiloissa.
Kysy lisätietoja ja tilaa mysteeri-ilta laittamalla sähköpostia osoitteeseen sanataideyhdistys.rapina[at]gmail.com!