Kaipaatko aikaa kirjoittamiselle? Onko sinulla valmis idea tai keskeneräinen teksti, jota voisit kehitellä, jos saisit luovan irtioton arjesta? Voisiko vertaistuki muilta kirjoittajilta olla avuksi? Jos vastasit johonkin edeltävistä kyllä, Kynän rapinaa -kirjoitusretriitti on sinua varten! Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry järjestää
Sanataideohjaajakoulutus inspiroi ja innostaa: 3 koulutusta vertailussa
Sanataideohjaajakoulutus antaa eväitä sanataiteen ohjaamiseen monenlaisissa konteksteissa. Koulutukseen voivat hakeutua niin taidekasvattajat, kirjailijat, kirjastossa työskentelevät, varhaiskasvattajat, opettajat kuin monet muutkin sanataidekasvatuksesta kiinnostuneet. Sanataideohjaajaksi ei voi opiskella korkeakoulussa, vaikka sanataide on yksi taiteen perusopetuksen aloista. Sen sijaan koulutuksia järjestävät erilaiset opistot
Lokakuun sanataideillassa tutustutaan chatfiktioon

Chatfiktio on uusi, koukuttava ja trendikäs tarinankerronnan muoto, jonka saloihin lokakuun sanataideillassa sukelletaan. Osallistujat ideoivat itselleen roolihahmot ja ohjaaja antaa tapahtumille lähtötilanteen. Tämän jälkeen aletaan kirjoittaa fiktiivistä keskustelua älypuhelinsovelluksessa. Miten yhteisen dialogin kautta puidaan ihmissuhdekiemuroita, ratkotaan mysteereitä ja autetaan ystäviä?
Ilmoittaudu alakoululaisten Taikakoulu-etäleirille 15.–16.10.!
Millaista olisi opiskella taikakoulussa? Millaisia oppitunteja siellä on ja millaisia maagisia henkilöitä koulussa opiskelee? Saadaanko taianomaiset eläimet kesytettyä ja opitaanko yhdessä käyttämään ihmeellisiä amuletteja? Lokakuussa ryhdytään taikakoulun oppilaiksi! Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry järjestää Taikakoulu-leirin, jonka aikana hypätään yhdessä magian, taian,
Syyskuun sanataideillassa heittäydytään mysteerin vietäväksi

Kartanossa on tapahtunut murha! Keitä oli paikalla ja mitä murha-aseita poliisi löysi? Mitä salaisuuksia kartano kätkee sisälleen? Tule selvittämään tapaus sanataiteen keinoin! Mysteeriä selvitellään Jyväskylän pääkirjaston Kokoustilassa keskiviikkona 23.9. klo 18.00–19.30. Murha kartanossa -sanataideilta on suunnattu kaikille meille, jotka rakastamme
