Marraskuun toinen viikonloppu oli täynnä kynän rapinaa ja keskittynyttä luovaa energiaa, kun Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry järjesti ensimmäisen kirjoitusretriittinsä Äijälän Talossa Jyväskylässä. Kynän rapinaa -retriitti oli kaksipäiväinen, ja ohjelmaa oli molempina päivinä klo 9–16. Retriitti oli suunnattu etenkin tavoitteellisille kirjoittajille,
Syyskuun sanataideillassa ratkottiin murhatapausta
43-vuotias professori Antero Kissankulta on löydetty kuolleena kodistaan kartano Viherkummusta. Vammat viittaavat siihen, että professori on murhattu. Mutta kuka kartanoon saapuneista eriskummallisista vieraista on syyllinen murhaan? Tätä mysteeriä lähdettiin ratkomaan Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry:n syyskuun sanataideillassa Jyväskylän kaupunginkirjastolla. Ilta oli
Syksyn viimeinen aamusivusessio on kaikille avoin – tervetuloa mukaan!
Tule aloittamaan sunnuntaiaamusi luovasti ja mukavassa seurassa! Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry järjestää tulevana sunnuntaina 29.11. klo 9–10 aamusivusession, joka on poikkeuksellisesti kaikille avoin. Aiemmin Rapinan aamusivut ovat olleet avoimia jäsenille, kannatusjäsenille ja kunniajäsenille, mutta nyt tahdomme tarjota uusillekin ihmisille mahdollisuuden
Rapina puhuu sanataideoppaista -illan kirjavinkit
Etänä Zoomissa järjestetyssä Rapina puhuu sanataideoppaista -illassa 11.11. Rapinan sanataideohjaajat Ulla Lehtinen ja Merja Toppi esittelivät kuusi heitä erityisesti innostanutta sanataiteen opasta. Oppaat olivat eri kohderyhmille suunnattuja, ja jokaisesta oppaasta nostettiin esiin eri tarkoituksiin sopivia tehtäviä, joita illan osallistujat pääsivät
Marraskuun sanataideillassa koetellaan todellisuuden rajoja

Joukko tuntemattomia havahtuu tyhjässä huoneessa. Ei ovia, ei ikkunoita, ei kalusteita. Jostakin kaikuu metallinen ääni. Missä olemme? Miten päädyimme tänne? Kuka puhuu? Onko huoneen keskellä seisova esine uhka vai mahdollisuus? Marraskuun sanataideillassa koetellaan todellisuuden rajoja. Sinä päätät, olemmeko avaruudessa, tulevaisuudessa,
