Olin ennen vanhaan malliesimerkki ankarasta kirjoittajasta, joka odotti saavansa täydellistä aikaiseksi kerralla. Tekstiä naputtaessani viilasin minkä ehdin: kökkö adjektiivi, synonyymisanakirjasta parempi, hyi, mikä lauserakenne, muoks muoks, ei kukaan sano enää näin, yhteys nuorison edustajaan. Tästä seurasi tietenkin haukotuttavan hidasta kirjoittamista
Marraskuun pimeässä seikkailtiin ja jaettiin unia
Marraskuun Pimeä ja uni -teemaisessa sanataideillassa sukellettiin rohkeasti suoraan loppusyksyn pimeää kohti. Kortteli Klubille Jyväskylän keskustaan kokoontui seitsemän innokasta kirjoittajaa, joiden kanssa aloitettiin ilta kokoamalla pimeän ajan selviytymispaketteja. Mitä esineitä tarvitaan mukaan, jotta pimeään uskaltaa lähteä seikkailemaan? Pimeänseikkailu jatkui kohti
Marraskuun sanataideillan aiheina ovat pimeä ja uni
Mitä löytyy pimeästä? Muutakin kuin naapuri mustassa takissaan ilman heijastimia ja harava, joka jäi viemättä varastoon? Unia, painajaisia, salaisuuksia ja tuntematonta. Voit napata jo nyt kiinni uniisi ja tutkaile niitten kulkua. Miten vaivattomasti niiden epäloogisuus kulkee ja miten vallattomasti ne
Lokakuun sanataideillassa hulluteltiin hallintoasioilla
Lokakuun byrokratia-teemaisessa sanataideillassa kahdeksan kirjoittajaa kokoontui Kortteli Klubille purkamaan virastoasioihin liittyviä turhautumia huumorin keinoin. Illan ohjasi oman elämänsä byrokraatti ja sääntöihminen Johanna Hyttinen. Aitoon hallintohimmelityyliin ilta eteni vuokaavion mukaan: osallistujien kyllä- ja ei-valinnat vaikuttivat siihen, mitä seuraavaksi tapahtui. Sanataideillan aikana
Hengästyttävän hyvä kirjoittamishölkkä
Etäily on tuonut meille mahdollisuuden kurottaa Suomen toiselle puolen myös kirjoittamisen ohjaajana. Kortteli Klubin sanataideilta tuntuukin ihanalta mahdollisuudelta tavata kirjoittajia 3D-muodossa. Olin niin innoissani, etten edes kysynyt, oliko paikalle saapuneille Natalie Goldbergin kirjoitusmaraton tuttu menetelmä. Pienen alkuorientaation jälkeen annoin lähtölaukauksen,
