Hei talvi! Kiva, kun olet täällä huurteisella henkäyksellä rapistelet puiden oksilta lumisia pöllähdyspilviä. Ketunjäljet hangella, huuruksi karkaava huuto, poskia pureva pakkanen, jäähuntuun verhoutuneet koivut, talviaamun siniset lapaset, silmäripsissä kuuramaskaraa. Loiste karkaa kynttilöksi. On tunnelmavaloja lämminsavukaloja salaisia taloja, joista kiivetään täysikuihin.
Kynän rapinaa -syysretriitissä uppouduttiin omiin teksteihin
Yhdeksän innokasta kirjoittajaa kokoontui marraskuisena viikonloppuna Jyväskylään Kortteli Klubin tiloihin viettämään Kynän rapinaa -retriittiä. Ensimmäinen retriittipäivä käynnistyi lauantaiaamuna tukevalla aamupalalla, jonka ääressä oli hyvä tutustua myös muihin paikalla olijoihin. Useammalla oli työn alla pidemmän tekstin käsikirjoitus. Moni oli mukana myös
Vuoden viimeinen sanataideilta on etänä ke 20.12. klo 18-19.30
Tonttuiluttaako? Entä mitä mahtaa löytyä punanuttuisen joulupukin takaa, kun aletaan penkoa suomalaista kansanuskoa? Mikä on kekri? Vuoden viimeistään sanataideiltaa vietetään etänä Zoomissa keskiviikkona 20.12. klo 18-19.30. Illassa inspiroidutaan suomalaisesta kansanuskosta tarinoiden ja tietoiskujen kautta sekä kirjoitetaan tietenkin myös itse lyhyitä
KIRJOITTAJAN EDITOINTIKURSSI SYKSYLLÄ 2023: ”SOPIVASTI TEORIAA JA VÄLILLÄ KIRJOITTAMISTA”
Keväällä 2023 havahduin siihen, ettei kaunokirjallisten tekstien editoimisesta ole mitenkään liikaa saatavilla suomenkielistä ohjausta ja oppia. Siitä lähti kehkeytymään ajatus editointikurssista, jossa paneuduttaisiin editoinnin teoriaan, mutta jossa myös pääsisi tekemään konkreettisia editointiharjoituksia omalle tekstilleen. Syys-lokakuussa sitten kokoonnuttiin asian äärelle kaikkiaan
Muuramen kirjastolla kuultiin Elämäni tekstejä
Tunnetko Elämäni biisi -ohjelmaformaatin? Siinä viisi tunnettua vierasta valitsee kukin salassa kappaleen, joka on ollut hänelle merkittävä jossakin elämänvaiheessa. Studiossa kappaleet kuullaan muusikoiden esittäminä, ja sen jälkeen vieraat – ja yleisö – arvailevat, mikä lauluista on kenenkin ”elämän biisi.” Muuramen
