Olen ohjannut ja opettanut viime vuosien aikana erityisesti nuoria ja nuoria aikuisia. Minulla on käynnissä Turun yliopistossa Tekstiklinikka-niminen kurssi, jonka tarkoituksena on auttaa opiskelijoita editoimaan tekstejään. Toisten editoinnin ohjaaminen on tullut siis tutuksi.
Editoinnin ohjaamisessa haastavinta on, jos ohjattava ei vielä itsekään tiedä, mitä oikeastaan toivoisi editoinnilta. Silloin joutuu joskus melkein ajatustenlukijan asemaan tasapainoillessaan sen kanssa, kuinka tarkkaa palautetta opiskelija toivoo. Onko hän vasta hahmottelemassa ideaa vai jo viimeistelemässä tekstiä lause- ja pilkkutasolla? Joskus on myös vaikeaa tietää, kuinka pitkällä ohjattava on omassa kirjoittamisessaan. Tästä syystä pyrin aina etukäteen kysymään, millaista palautetta hän toivoo ja mihin hän tekstillään tähtää.
Välillä ulkopuolelta katsoessa asettaa itsensä vahingossa toisen yläpuolelle, varsinkin, jos kyse on selkeästä opettaja–opiskelija-asetelmasta. Silloin alkaa pitää omaa mielipidettään ainoana totuutena. Pyrin vähentämään tätä antamalla erilaisia vaihtoehtoja editoinnille, ja toisaalta pyrin jättämään joitain kommentteja avonaisiksi kysymyksiksi, enemmän ajatuksiksi kuin palautteeksi.
”Oletko tarkoittanut tämän näin?”
”Ymmärsinkö oikein?”
Yritän aina pitää mielessä palautetta antaessa sen, miltä vastapuolesta mahtaa tuntua kuulla tai lukea palautetta – miltä minusta itsestäni tuntuisi kuulla palautetta. Sen muistaminen auttaa olemaan empaattisempi.
– Miska Karhu, kirjailija ja sanataideohjaaja
Miskan teksti on kertaalleen julkaistu Rapinan uutiskirjeessä syksyllä 2023.