Luovassa kirjoittamisessa on hyvä pitää mielessä, että aina on olemassa perspektiivejä joita et edes osaa kuvitella.
Oikean elämän esimerkki: Vuosi on noin 2013, ja minä olen noin kaksikymmentäyksi. Istun solukämpän pienessä keittiössä puhumassa parisuhteista kämppikseni kanssa. Kuten ennenkin, minusta tuntuu mahdottomalta samaistua tarpeeseen hankkia kumppani tai kokea romanttista läheisyyttä. Kun ilmaisen tämän, kämppis kysyy minulta “Oletko sitten aseksuaali?”. Vastaan kieltävästi, sillä se ei tunnu oikealta vastaukselta. Sitten kämppis kysyy minulta: “No oletko miettinyt, jos olisitkin aromanttinen?” En osaa vastata, en ole koskaan kuullutkaan tällaisesta termistä. Hän selittää minulle, mitä aromanttinen tarkoittaa, ja tuntuu siltä, kuin valtava järkäle loksahtaisi paikoilleen mielessäni.
Kyse oli oman identiteettini isosta palasesta, ja edes minä en osannut sitä hahmottaa, ennen kuin minulle tarjottiin uusi näkökulma.
Jotta pysytään kaikki kärryillä niin kerrottakoon, että aromanttinen henkilö tuntee hyvin vähän tai ei yhtään romanttista vetoa. Kuten monet muutkin asiat, aromanttisuus on skaala, ja sen voi kokea monella tavalla. Tärkeää on myös ymmärtää, että seksuaalinen ja romanttinen kiinnostus ovat toisistaan riippumattomia, joskin usein ne ovat samansuuntaiset, eli henkilö on esimerkiksi homoseksuaali ja homoromanttinen. On kuitenkin täysin mahdollista olla esimerkiksi panromanttinen ja aseksuaali tai heteroseksuaali ja aromanttinen. Ihmiskokemus on kiehtova ja kaunis moninaisuudessaan.
Miten tämä kaikki liittyy luovaan kirjoittamiseen? Näkökulmasi on aina rajallinen, mutta niin on kaikkien muidenkin, joten sen ei kannata antaa muodostua esteeksi kirjoittamiselle. Jos tiedostat kirjoittavasi jotakin, joka liittyy esim. vähemmistöön, tee toki taustatutkimukset kunnolla ja puhu mielellään useammalle tämän vähemmistön edustajalle, jos mahdollista. Tästä puhuvat myös Susi Nousiainen ja Daniil Kozlov Rapinan sivuilla julkaistussa haastattelussa (lue täältä).
Yhteiskuntana meillä on tietynlainen hetero- ja amatonormatiivinen (amato = rakkaus, rakas) myytti siitä, miten elämän tulisi edetä. On normaalia ja hyväksyttävää rakastua, mennä naimisiin, hankkia asuntolaina ja lapsia, jne. Kulkevatko kaikki kirjoittamasi hahmot tätä polkua? Jos eivät, esitätkö heidät aina jotenkin elämässä epäonnistuneina? Mielestäni olisi kovin tylsää, jos kaikkien elämä kulkisi samaa rataa.
Kirjoittaessa on hyvä pitää mielessä ihmisten moninaisuus: voit kyllä hyvinkin kirjoittaa romanttista rakkautta kaipaavasta henkilöstä, mutta sen voi tehdä lyttäämättä niitä, jotka eivät koe romanttista vetoa. Rakkauden puute voi hahmolle tuntua vaikkapa pohjattomalta kuilulta, mutta ei ole todenmukaista tai sensitiivistä yleistää, että kaikki kokisivat näin. Edellä mainittu yleistys voi esim. aiheuttaa joissakin aromanttisissa henkilöissä toiseuden ja vääryyden tuntemuksia, minkä toivoisin olevan itsestäänselvästi huono seuraamus.
Otetaanpa vielä tiivistyksenä asioita, jotka voivat auttaa sinua luovan kirjoittamisen parissa: 1) ole avoin toisten näkökulmille, 2) hae aktiivisesti näitä näkökulmia aina kun sille on tarve, 3) vältä yleistyksiä.
Pidä takataskussa myötätunto itseäsi ja muita kohtaan sekä valmius kohdata tietämättömyytesi ja virheesi. Tee parhaasi.
Kirjoittamisen iloa!
– Marras Mustonen
PS: tässä kaksi aromanttisuuteen liittyvää linkkiä, joista voi olla hyötyä:
Kuura V. Adrianin artikkeli 5 faktaa aromanttisuudesta Kehrääjässä