Rouva Fagerströmin arvokas perintövaasi on varastettu. Poliisi on ymmällään. Selvittääkseen edesmenneen miehensä suvulle kuuluneen vaasin arvoituksen rouva Fagerström on kutsunut joukon nuoria, nerokkaita etsiviä kartanoonsa ratkaisemaan rikosta, jota virkavalta ei kykene ymmärtämään. Kuka on syyllinen? Onko se kartanon kokki Kaarina,
Rapina Jyväskylän elämysviikonloppuna paviljongissa!
Ensi viikon viikonloppuna 23.-24.3. järjestetään jälleen Jyväskylän paviljongissa keväinen elämysviikonloppu, joka kokoaa saman katon alle niin Kirjamessut, Ruoka- ja viinimessut kuin Piha ja parveke -messutkin. Teema-alueella esitellään myös kotimaan matkailua. Rapina on mukana tapahtumassa Peukkulan elämyspuiston osastolla, joka on suunnattu
Työ(hyvinvointi) Huraa!
Rapina kävi tekemässä tärkeää mainostustyötä TAI LIIKU -projektin Työ Huraa! -seminaarissa keskiviikkona 23.1. Projektiin osallistuvien taiteiden, kulttuurin ja liikunnan alan yhteisöjen ammattilaisten tarkoituksena oli esitellä kutsutuille yritysvieraille omaa toimintaansa ja keinoja, joita yritykset voisivat käyttää hyödykseen työhyvinvointiasioissa. Rapinaa olivat edustamassa
Rapina Työ Huraa -seminaarissa
Rapina pyrkii laajentamaan toimintaansa myös työikäiselle aikuisväestölle. Olemme olleetkin mukana Työ Huraa –projektissa, jonka tarkoituksena on yhdistää taiteen, kulttuurin ja liikunnan alan yhteisöjä ja toimijoita. Tavoitteenamme on se aina ajankohtainen, nyt erityisen muodissa oleva ja humanistien näkökulmasta miltei pelottava ”tuotteistaminen”,
Rapina päivittää itseään
Hei kaikki sanataiteelliset (ja sellaisiksi haluavat) ihmiset! Rapina päivittelee pikku hiljaa sivujaan. Paljon uutta on jo tullut ja lisää on vielä luvassa. Tärkeimpänä mainittakoon, että Tarjonta-alalehden alle on tupsahtanut joukko teemoja, joiden ympärille Rapina rakentelee uusia pajoja tilauksesta. Käy vilkaisemassa
