Syökö arki kirjoittamishetkesi? Löydätkö itsesi useammin somen sylistä kuin hahmottelemasta tekstiäsi? Varaa aikaa kirjoittamisellesi Kynän rapinaa -retriitillä! Rapinan keväinen kirjoitusretriitti ajoittuu viikonloppuun 27–28.4. Retriitin ohjaa Rapinan sanataideohjaaja ja kirjailija Merja Toppi. Tuttuun tapaan retriitin paikkana on Jyväskylän ydinkeskusta ja Kortteli
Kynän rapinaa -syysretriitissä uppouduttiin omiin teksteihin
Yhdeksän innokasta kirjoittajaa kokoontui marraskuisena viikonloppuna Jyväskylään Kortteli Klubin tiloihin viettämään Kynän rapinaa -retriittiä. Ensimmäinen retriittipäivä käynnistyi lauantaiaamuna tukevalla aamupalalla, jonka ääressä oli hyvä tutustua myös muihin paikalla olijoihin. Useammalla oli työn alla pidemmän tekstin käsikirjoitus. Moni oli mukana myös
Kynän rapinaa -syysretriitti tulee jälleen, ilmoittaudu mukaan!
Haluaisitko saada uutta intoa kirjoittamiseesi? Tuntuuko, ettei arjesta tahdo löytyä rauhallista kirjoittamisaikaa? Tule mukaan Kynän rapinaa -retriitille! Rapinan syksyinen kirjoitusretriitti pidetään tänä vuonna 18.-19.11.2023. Retriitin ohjaa sanataideohjaaja Lily Laine ja se järjestetään tuttuun tapaan Jyväskylän ydinkeskustassa Kortteli Klubin tiloissa (Vapaudenkatu
Kirjoitusretriitti on kirjoittajaa varten
Aika ja tila. Yllä mainitut ovat asioita, jotka ovat monella kirjoittajalla kortilla. Minä itse olen yksi heistä. Kenties juuri siitä syystä olen kokenut kirjoitusretriitit äärimmäisen hyödyllisinä omalle kirjoittamiselleni. Kun pääsee repäisemään itsensä arkiympyröistä pois ja tilaan, joka on varattu vain
KYNÄN RAPINAA -KESÄRETRIITTI 21.-23.7.2023
Luonnonrauhaa, idyllistä maalaismaisemaa, hyvää ruokaa, muiden kirjoittajien seuraa sekä aikaa ja tilaa kirjoittaa. Eikö kuulostaisi ihanalta? Nyt se on mahdollista myös kokea! Tätä kaikkea nimittäin tarjoaa Kynän rapinaa -kesäretriitti 21.-23.7.2023 Korpilahdella. Retriitin järjestää Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina yhdessä Ohelanaukeen luomutilan
