Kuinka löytää itsemyötätuntoa omassa työssä? Miten myötätuntoisempi ote omaan työhön voisi toimia voimavarana ja auttaa jaksamaan paremmin? Mitä on myötäinto ja kuinka se vaikuttaa työyhteisön toimintaan? Näitä kysymyksiä pääset pohtimaan Myötätunto voimavarana luovassa työssä -työpajoissa Lily Laineen opastuksella. Työpajatapaamiset toteutetaan
Maaliskuun sanataideillan teemana oli häpeä
Surusta, ikävästä tai vaikkapa kivusta voi olla vaikea kirjoittaa, mutta häpeästä ehkä kaikkein vaikeinta. Lähestyimme teemaa puhtaasti kirjoittamisen materiaalina. Toki häpeä, kuten muutkin hankalat tunteet, voi kirjoittamalla pienentyä. Muistelimme hetkiä, jolloin olemme syystä tai syyttä nolostuneet. Häpeävä voi haluta kadota
Helmikuun sanataideillassa kehiteltiin kauhua analogisista tallenteista
Pöydälle on aseteltuna videokasetteja, vinyylilevyjä ja äänikasetteja. Pöydältä löytyy kaikenlaista saduista virsiin. Illan osallistujat poimivat valikoimasta kaikista puoleensavetävimmän vaihtoehdon. Näin pyörähti käyntiin helmikuun Analogista kauhua -sanataideilta. Ensimmäisenä kirjoitustehtävänä oli tunnustella ja muutenkin aistia omaa tallennevalintaa, minkä jälkeen heittäydyttiin heti kauhun
Helmikuun sanataideillassa kokeillaan analogista kauhua (uusi yritys!)
Analogista kauhua -ilta 15.2. klo 18-19.30 Kortteli Klubilla Kasetti sähisee soittimen uumenissa ja kuva vääristyy. Välähtikö ruudussa monisuinen hahmo vai kuvittelitko vain? Lokakuun sanataideillassa luodaan jännitystä löydetyn kuvamateriaalin ja analogisten laitteiden reistailun kautta. Ilta sopii kaikentasoisille kirjoittajille, mutta harkitsethan kauhunkestotasosi itse.
Kynän rapinaa -retriitin ilmoittautuminen on auennut!
Kynän rapinaa -retriitti järjestetään tänä keväänä 18.–19.3. Paikkana toimii vanha tuttu Kortteli Klubi (Vapaudenkatu 48–50) ja sen väljät tilat, joissa voi merkata oman reviirin ripottelemalla merkiksi villasukkia, muistikirjoja ja juomapullon. Lauantaina viivymme kirjoittamisen parissa klo 9–17 ja sunnuntaina 10–16. Ohjaajana
