Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina järjesti Kynän rapinaa -kirjoittamisretriitin Jyväskylässä 19.–20.11.22.

Päiväretriitti oli suunnattu erityisesti tavoitteellisille kirjoittajille, ja suurimmalla osalla osallistujista olikin työn alla keskeneräinen teksti, tarkemmin määriteltynä romaanikäsikirjoitus. Toki retriitille voi tulla myös aloittamaan uutta tai kirjoittamaan lyhyempiä tekstejä: kaikenlaiset kirjoittajat hyötyvät kirjoitusrauhasta ja kirjoittamiselle omistetusta ajasta, ja ohjatut harjoitukset tarjoavat virikkeitä niin uuden luomiseen kuin oman tekstin tutkailuun ja työstämiseen.

Useampi retriitin kirjoittajista sattui olemaan samankaltaisessa vaiheessa oman tekstinsä kanssa, mikä synnytti hyvää vertaistuellista keskustelua. Monille ajankohtaisia aiheita olivat etenkin juonen kehittely, tekstin aukkokohtien täyttäminen ja vaikeiden kohtien yli kirjoittaminen. Keskustelimme siitä, mitkä asiat kirjoittamisessa tuntuvat helpolta ja mitkä hankalilta sekä siitä, miten voi löytää ratkaisuja tekstin ongelmiin ja kannustaa itseään kirjoittamaan silloinkin, kun motivaatio on hukassa.

Kun kirjoittamisessa on hankala vaihe tai tylsä kohta, tulee helposti kääntäneeksi huomionsa oheistoimintoihin kirjoittamista vältelläkseen. Tähän ei ole oikein muuta ratkaisua kuin huijata tai pakottaa itsensä viipymään tekstin ääressä, kunnes hankalista kohdista pääsee yli. Tietysti kirjoittamisessa tai vaikkapa juonessa voi olla myös joku konkreettinen tai käytännöllinen ongelma, johon täytyy löytää ratkaisu ennen kuin tekstiä voi jatkaa. Tällöinkään ei auta muu kuin pysytellä sitkeästi tekstin äärellä ongelmia ratkomassa, sillä on hyvin epätodennäköistä, että ratkaisu kirjoittamisen ongelmiin löytyisi sosiaalisesta mediasta tai naksupussin pohjalta. Joskus paras ratkaisu on jättää ongelma muhimaan ja tehdä jotain kehollista tai rentouttavaa, jolloin vastaus saattaakin löytyä ilman kummempia ponnisteluja.

Retriitti tarjoaa hyvät puitteet oman tekstin työstämiseen. Vieraassa ympäristössä ei ole samoja häiriötekijöitä kuin kotona. Retriitillä ei tarvitse vaivata päätään tiskeillä tai pyykeillä, ja puhelimen näprääminenkin tuntuu vähän hassulta, kun muut kirjoittavat ympärillä keskittyneesti. Tällä kertaa kirjoittajat määrittelivät retriitin aluksi itselleen kirjoittamistavoitteet, ja pientä positiivista painetta saattoi tulla siitä, että näistä tavoitteista keskusteltiin yhdessä. Kirjoittamistavoite voi olla konkreettinen, esimerkiksi sivu- tai merkkimäärä, tai abstraktimpi, kuten pitää hauskaa kirjoittamisen parissa. Vaikutti siltä, että retriittimme kirjoittajat asettivat tavoitteensa varsin realistisesti, sillä suurin osa saavutti itselleen asettamansa tavoitteen.

Retriitillä ravistelimme kirjoitusjumeja pois myös ihan konkreettisesti personal trainerin ohjaaman jumpan avulla. Kirjoittaminen on hyväksi mielelle, mutta ei aina keholle. On tärkeää nousta välillä ylös tuolistaan ja liikuttaa kehoaan, jolloin ajatuskin kulkee taas paremmin. PT Jesse Raitapuro oli suunnitellut erityisesti kirjoittajille ja istumatyöläisille sopivan taukojumpan, josta kirjoittajat saivat poimittua liikkeitä myös tulevia kirjoitusjumeja karkottamaan.

Kirjoittaminen on yksinäistä puuhaa, niinpä toisten kirjoittajien tapaaminen on tärkeää ja arvokasta. Retriitti muotoutuu aina osallistujiensa näköiseksi, kiitos siis retriitin aktiivisille osallistujille hienosta kirjoittamisviikonlopusta!

 

Johanna Berlin, retriitin ohjaaja

Teksti on julkaistu myös Johannan kotisivuilla www.yvonneberlin.fi

Kirjoittamisen ei tarvitse olla yksinäistä – tunnelmia syksyn kirjoittamisretriitiltä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *