Eräänä ei niin synkkänä ja ei niin myrskyisenä viikonloppuna kerääntyi yhteen kirjava kattaus eri kirjoittajalajien edustajia. Heti lauantaiaamun alkuun aamupalaa mussuttaessamme saimme tunnistettua kaiken kaikkiaan yhdeksän erilaista lajia – joukosta löytyi muun muassa surffailijoita, yökukkujia ja post-it-kirjoittajia. Niin Rapinan kaikenlaisia
Maaliskuun sanataideillassa kirjoitettiin kirjallisia runomuotokuvia ja haaveiltiin unelmien kirjoista
Kirjallisia kuvia -sanataideilta kokosi Jyväskylän pääkirjastolle kaksitoista innokasta osallistujaa, joista useampi oli löytänyt sanataideiltojen ja ohjatun kirjoittamisen pariin nyt ensimmäistä kertaa. Iltaa aloiteltiin pohtimalla omaan lempigenreen liittyviä sanoja ja siirryttiin kirjoittamaan omaa runomuotokuvaa runokaavan avulla. Rohkeiden osallistujien runomuotokuvia oli mahtava
Maaliskuun sanataideillassa maalaillaan kirjallisia kuvia
Maaliskuun sanataideilta pidetään keskiviikkona 19.3. klo 18–19.30, ja sen aiheena on ”Kirjallisia kuvia”. Sanataideilta on Jyväskylän pääkirjastolla toisen kerroksen kokoushuoneessa. Oletko miettinyt, miltä näyttäisi kirjallinen muotokuva itsestä tai kaverista? Millainen voisi olla kuvitteellisen kirjailijan sanallinen muotokuva? Entä miltä voisi näyttää
Helmikuun sanataideillassa kajahti Muumilaaksosta
Muumit ovat fantasiaa, joka yhdistää aikuisia ja lapsia. Muumilaaksossa seikkailee mielikuvituksellisia olentoja, joiden seikkailujen synnyttämät tapahtumat kiehtovat monella tasolla. Aikuisena on kutkuttavaa seurata biologista perhettä laajemman perheen rooleja ja dynamiikkaa. Lapsena on ihanaa uppoutua seikkailuihin, joihin välillä mennään aikuisten, välillä
Helmikuun sanataideillassa seikkaillaan Muumilaaksossa
Rapinan lähisanataideillat siirtyvät Jyväskylän pääkirjastolle (Vapaudenkatu 39-41) toisen kerroksen kokoushuoneeseen. Ensimmäinen sanataideilta uudessa paikassa on keskiviikkona 19.2. klo klo 18–19.30, ja sen aiheena on ”Muumilaaksosta kajahtaa!”. Onko sinulla tietoa Mörön meiningeistä silloin, kun hän ei vaella muumitalon puutarhassa? Oletko aina halunnut