Rapinalaiset viettivät pikkujouluja

Rapina vietti tiistaina  16.12. pikkujouluja tunnelmallisessa Teeleidissä. Yhtenä ohjelmanumerona oli secret book santa: kaikki halukkaat toivat paketoituna jonkin kirjan ja saivat tilalle toisen tuoman kirjan.

Kirjat ja nauttimamme tee inspiroivat meitä kirjoittamaan yhdessä pienen runon, joka kuuluu näin:

Huijareiden paraati

Rakas käenpoika
pimeän jälkeen liikkuvat olennot
Shangrilassa, sydän hämärässä
poimivat mustikoita maidonvalkeassa valaanluuteatterissa

Vuoden vaihtuessa vaihtuu myös hallitus

Rapinan nykyinen hallitus on pitänyt viimeisen kokouksensa, ja tammikuussa vastuu siirtyy uudelle hallitukselle. Uusi hallitus valittiin syyskokouksessa 1.12.2025:

  • puheenjohtaja: Joanna Heinonen
  • muut jäsenet: Roosa Berg, Mari Hintikka, Erja Kilpeläinen, Marras Mustonen, Soile Korpela ja Pauliina Puhakka.

Alkuvuoden sanataideiltoja ja muita tapahtumia

Rapinan sanataideillat jatkuvat taas tammikuussa:

  • 21.1. Matkakuumetta (etänä, ohjaajana Vilma Tammelin)
  • 18.2. Arpapeliä (Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana Lily Laine)
  • 18.3. Kieleilyä (Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana Roosa Berg)
  • 22.4 Säkeitä sävelistä (Jyväskylän pääkirjasto, ohjaajana N. O. Laveajoki)
  • 20.5. Säeromaanipaja: sano vähemmän, kerro vähemmän (etänä, ohjaajana Pauliina Puhakka)

Lue tarkemmat kuvaukset Sanataideillat-sivultamme.

Tammikuussa on myös Lempeä arjen inventaario kirjoittamalla -kirjoittamisviikonloppu 10.–11.1.2026 Piippurannan Klubilla Jyväskylässä. Viikonlopun aikana pääsee pohtimaan kirjoittamalla arkeaan, sen voimavaroja kartuttavia ja vähentäviä puolia sekä toiveita arjen sisällöstä. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan viimeistään 31.12.2025.


Kiitos kaikille tästä vuodesta ja nähdään taas ensi vuonna! Sanataiteen täyteistä joulua ja uutta vuotta!

Hyvää joulua ja katse tulevaan vuoteen

Vastaa