Rapinan lokakuun sanataideillan (15.10.2025) teemana oli ”kirjallisella kävelyllä kirjastossa”. Illan aikana osallistujat pääsivät löytöretkelle Jyväskylän kaupungin pääkirjastoon, jota havainnoitiin eri aistein ja josta etsittiin vähintään yksi runo, kirjojen nimiä sekä satunnaisia virkkeiden alkuja. Löydettyä materiaalia jaettiin ääneen lukien muille osallistujille inspiraatioksi.

Materiaalin pohjalta kirjoitettiin unenomainen tarina kohtaamisesta kirjastossa sekä takakansiteksti kirjalle, josta tietää vain nimen. Lisäksi pohdittiin omaa suhdetta kirjastoon ja kuvailtiin havaintojen pohjalta, millainen joku tuttu henkilö olisi kirjastona. Osallistujat jakoivat rohkeasti oivaltavia huomioitaan ja eri tavoin hienoja tekstejään.

Illan ohjasi Rapinan sanataideohjaaja Erja Kilpeläinen.

Kirjasto on aarreaitta – lokakuun sanataideillassa inspiroiduttiin kirjastosta

Vastaa