Tekstin editoiminen on tärkeä osa kirjoittamisen kokonaisuutta, vaikkakin harvoin esille nostettu vaihe. Onko oman tekstin muokkaaminen eri asia kuin toisen tekstiin tarttuminen? Nauttiiko joku editoimisesta? Tässä neljän blogikirjoituksen sarjassa pääset kurkistamaan rapinalaisten ajatuksia aiheesta.
Koen editoinnin palapelin rakentamisena ja ongelmanratkaisuna, jossa täytyy selvittää, mitkä palat kuuluvat kokonaisuuteen ja miten ne saa parhaiten yhdistettyä.
Joskus sitä ajattelee, että ideaali kirjoitusprosessi olisi sellainen, että editointia ei tarvitsisi tehdä ollenkaan! Mutta omalla kohdallani tämä ei ole realistista. Olen kirjoittajana seikkailija. Kun lähden kirjoittamaan uutta, minulla ei siinä vaiheessa ole vielä tietoa, mitä kokonaisuudesta tulee. Vasta sitten, kun raakamateriaalia alkaa olla kasassa noin puolet lopullisesta määrästä, tai ehkä jopa vähän enemmän, alan tutkia kokonaisuutta: mihin järjestykseen kirjoittamani palikat kuuluvat, mitä täytyy poistaa, mitä lisätä ja mistä tämä ylipäätään kertoo. En yleensä myöskään kirjoita alusta loppuun, vaan saatan aloittaa keskeltä, kirjoittaa sen jälkeen viimeisen kohtauksen, sitten ehkä jotain alkupuolelta tai taas keskeltä. Tämä ja harrastamani suunnittelemattomuus tietenkin johtavat siihen, että pääsen editoimaan tekstiäni paljon.
Onneksi editointiinkin voi harjaantua. Siinä minulle isossa osassa ovat olleet kaunokirjallisuuden lukeminen ja analysoiminen (miten muut ovat tämän tehneet?), saamani tekstipalautteet (miten muut näkevät tekstini?) sekä oma tekeminen (miten tämän voisi tehdä paremmin?).
Koen editoinnin palapelin rakentamisena ja ongelmanratkaisuna, jossa täytyy selvittää, mitkä palat kuuluvat kokonaisuuteen ja miten ne saa parhaiten yhdistettyä. Omat isoimmat haasteeni liittyvätkin ehkä editoinnin aloittamiseen. Teksti toisensa jälkeen sorrun siihen kuvitelmaan, että luulen tekstin olevan valmiimpi kuin se onkaan. Kun saan palautetta esilukijalta, lannistun hetkellisesti tajutessani, miten paljon minulla on vielä työtä edessä. Mutta vanha viisauskin sanoo, että elefantti syödään pala kerrallaan. Näin on myös editoinnin laita. Siinä edetään asia kerrallaan. Ensin laitetaan kuntoon isot linjat, sitten lause- ja sanatason asiat. Isommasta pienempään, mutta aina yksi asia kerrallaan.
Editoinnissa kirjoittajan katse täytyy vaihtaa lukijan katseeksi ja se vaatii aikaa. Teksti tarvitsee lepoa kirjoittamisen ja editoinnin välillä. Kirjoittaja-minän täytyy päästää tekstistä irti voidakseen editoida. Toisaalta lukija-minää ei pidä myöskään päästää valloilleen liian aikaisin. Jos alkaa editoida silloin, kun pitäisi vasta luoda uutta, ei teksti kulje. Tai tämä on oma kokemukseni niin omasta työskentelystäni kuin ohjaamiltani sanataidekursseilta. Palautteiden antaminen toisten teksteistä onkin ollut yksi opettavaisimpia asioita mitä tulee editointiin (lasken tämän edellä mainittuun omaan tekemiseen). Erilaisiin teksteihin paneutuminen on opettanut erilaisia näkökulmia ja tapoja ratkaista tekstin pulmia.
Niin sanotun tavallisen lukijan näkökulmasta editointi jää helposti piiloon. Lukija näkee vain lopputuloksen, ei sitä, mitä siihen pisteeseen pääseminen on vaatinut. Joskus kuvittelin itsekin, että teksti vain kirjoitetaan ja se on sitten siinä. Ihminen onneksi oppii. Mutta soisi, että editoinnista puhuttaisiin enemmän ja sitä tehtäisiin näkyvämmäksi, sillä se kuitenkin on todella iso osa niin kirjoittamisen kuin muunkin taiteen tekemisen prosessia.
-Joanna Heinonen, kirjailija ja sanataideohjaaja