Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry:n sanataideohjaajat ovat koostaneet parhaat sanataidetehtävät yhteen. Syyskuun 1. päivä julkaistava Sanataideharjoituspankki Havina sisältää kirjoitusharjoituksia kaikenikäisille sanataitureille.

”Rapinan sanataideohjaajat huomasivat, että hyviä kirjoitusharjoituksia on vaikea löytää netistä. Niitä ei ole koostettu näppärästi mihinkään. Siispä päätimme tarttua toimeen ja kerätä hyväksi todettuja harjoituksia nettisivumuotoiseen harjoituspankkiin”, Rapinan puheenjohtaja Ulla Lehtinen kertoo.

Sanataidepankin tehtäviä voi käyttää osana äidinkielen opetusta tai taiteen perusopetusta, luovan kirjoittamisen kursseja, sanataideleirejä tai -työpajoja. Tehtäviä voi käyttää myös oman kirjoittamisen tukena ja inspiraationa. Harjoituspankista löytyy myös listat kirjoitusoppaista lapsille ja aikuisille.

”Toivon, että harjoituspankkiin kootuista tehtävistä on iloa ja apua sanataiteen ja kirjoittamisen opettamisen suunnittelussa, ja sanataiteen jalkauttamisessa uusille areenoille. Parhaassa tapauksessa myös kotikirjoittajat saavat tehtävistä uutta pontta teksteihinsä”, Lehtinen toteaa.

Syyskuun alussa Havinasta löytyy noin kolmekymmentä sanataideharjoitusta, mutta tehtäväpankki täydentyy kerran kuukaudessa. Sivusto on tehty talkootyönä Rapinan sanataideohjaajien voimin.

Sivusto on avoin kaikille Sanataideyhdistys Rapinan jäsenille, kannatusjäsenille ja kunniajäsenille. Salasana toimitetaan syyskuun ensimmäisenä päivänä sähköpostitse kaikille, jotka kuuluvat jäsenistöön. Lue lisää kannatusjäseneksi liittymisestä ja jäseneksi hakemisesta.

Sanataideharjoituspankki Havina löytyy 1.9. alkaen osoitteesta sanataideyhdistysrapina.com/harjoituspankki. 

Sanataidetehtäväpankki Havina julkaistaan 1.9. – Parhaat sanataidetehtävät kootaan yhdelle sivustolle
Merkitty:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *