Kesäkuun sanataideillassa lievitettiin kaukokaipuuta ja matkattiin maailmalle sanataideohjaaja Johanna Berlinin opastamana. Sanataideilta järjestettiin kolmatta kertaa etänä Zoom-alustalla. Illan aikana syntyi ihania ja eläväisiä tekstejä, joissa seikkailtiin mm. Lapissa, keskitysleirillä, kiinalaisessa eläintarhassa sekä K-Supermarket Länsiväylässä.

Zoom-iltojen osallistujamäärät eivät ole olleet päätähuimaavia, mutta onneksi pienelläkin porukalla saa aikaiseksi mukavan illan. Kesäkuun sanataideilta osui aurinkoiselle päivälle, ja kiitos erään osallistujan, joka sanataiteili parvekkeeltaan käsin, saimme kirjoitushetkiin aitoa lomatunnelmaa mm. lokkien laulun muodossa!

Ilmeisesti kesäinen ilta sai osallistujat rentoutumaan, sillä harjoituksista syntyneitä tekstejä luettiin innokkaasti ääneen. Ohjaajana on palkitsevaa nähdä, kuinka yhden rohkeus kannustaa myös toisia heittäytymään ja jakamaan ajatuksiaan, ja lopulta voikin olla niin, että kaikki ovat lukeneet tekstinsä ääneen, vaikka aluksi tuntui, ettei millään uskaltaisi.

Luetut tekstit nostattivat tietysti mielenkiintoisia keskusteluja, joita olisi voinut jatkaa vaikka koko illan! Sanataide onkin paljon muutakin kuin pelkkää kirjoittamista: se on yksin ja yhdessä ajattelemista, muistelemista ja jakamista, kuulluksi tulemista ja oman tarinan läpi käymistä. Sanataiteen avulla voi opetella kuuntelemaan paremmin toisia ja itseään, nauttia ja inspiroitua toisten teksteistä sekä saada vertaistukea. Tällä kertaa hyödynsimme sanataidetta matkataksemme muistoihin ja mielikuviin.

Kesäkuinen sanataideilta todella oli kuin rentouttava matka ystävien seurassa, kiitos siitä rohkeille osallistujille!

 

Heinäkuun sanataideilta 15.7. järjestetään pitkästä aikaa lähitapaamisena ja ensimmäistä kertaa ulkona (kunhan sää sallii)! Luontoteemaisen sanataideillan ohjaavat Rapinan sanataideohjaajat Vilma Tammelin ja Roosa Berg.

Kesäkuun sanataideillan tunnelmia
Merkitty:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *