Haluatko lisää sanataidetta elämääsi? Nyt siihen on tilaisuus! Sanataideillat Jyväskylässä alkavat Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry:n luotsaamina tammikuussa 2020!

Kerran kuukaudessa järjestettävät illat ovat kaikille avoimia, ja ne järjestetään Jyvälän Setlementillä (Palokunnankatu 16, Jyväskylä) Olohuone 2 -tilassa.

Illoissa tutkailemme yhdessä, mihin kaikkeen sanat ja taide taipuvat. Iltojen aiheet vaihtelevat luovasta kirjoittamisesta draamaan ja monimediaisiin lähestymistapoihin. Illat on suunnattu ensisijaisesti aikuisille, mutta nuorempiakaan osallistujia ei käännytetä ovella pois.

Sanataideillat Jyväskylässä alkavat!

Ensimmäinen ilta järjestetään keskiviikkona 22.1.2020 kello 18–19.30. Illassa tutustutaan sanataiteeseen erilaisten pienten sanataideharjoitusten kautta. Ensimmäiseen iltaan olisi hyvä ottaa mukaan omat kirjoitusvälineet, joko kynä ja paperia tai esimerkiksi tietokone.

Iltoihin ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon, eikä mukaan tarvitse päästä joka kerralla. Tammikuun jälkeen illat järjestetään joka kuun kolmas keskiviikko eli seuraavat kokoontumiset ovat 19.2., 18.3., 15.4. ja 20.5. Illat alkavat kuudelta ja kestävät puolitoista tuntia. Illat ovat ilmaisia. 

Sanataideiltoja ohjaavat Keski-Suomen sanataideyhdistys Rapina ry:n sanataideohjaajat, joilla on osaamista muun muassa sanataiteen, kirjallisuuden, journalismin, draaman, sosiaalisen median ja kasvatuksen osa-alueilta.

Kysymyksiä illoista voi esittää sähköpostitse sanataideyhdistys.rapina@gmail.com. Kannattaa laittaa seurantaan myös yhdistyksen Facebook ja Instagram, joissa infotaan lisää tulevien iltojen aiheista niiden tullessa ajankohtaisiksi.

Olet lämpimästi tervetullut mukaan!

Mitä? Sanataideillat Jyväskylässä alkavat!

Missä? Jyvälän Setlementillä (Palokunnankatu 16) Olohuone 2 -tilassa

Milloin? 22.1.2020 klo 18–19.30

Mitä maksaa? Ei mitään!

Mitä mukaan? Kirjoitusvälineet

Sanataideillat alkavat Jyvälän Setlementillä!
Merkitty:    

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *