Julkaisemme syksyn mittaan kerran viikossa yhden lapsuuden ystäväkirjojen inspiroiman esittelyn. Näin pääsette tutustumaan hieman tarkemmin Rapinan aktiivisiin ohjaajiin. Lyhyemmät ja virallisemmat esittelyt löytyvät sivulta Ohjaajat.

 
 
Nimi: Katariina Johanna Henttonen (o.s. Ruuska, olen aina halunnut päästä kirjoittamaan tuon omaa sukua -osion)
Ikä: Marraskuussa neljännesvuosisadan verran.
Harrastukseni: Musiikki; erityisesti laulaminen ja laulunkirjoitus yhtyeessä Aino ja kyy, sepä on puoliksi jo työ. Metsässä samoilu, piirtäminen ja menninkäistanssit.
Paras näkemäni elokuva: Amélie on klisee, mutta se sykähdytti. 
Kiinnostava urheilulaji: Akrobatia tai tanssi. 
Paras lukemani kirja: Taru sormusten herrasta -trilogia, kirkkaasti. 
Ihailemani henkilöPieni poikani, joka jaksaa lähes aina olla iloinen ja ihmetellä sellaisia asioita, joita muut eivät edes huomaa.
Paras bändi: En osaa päättää yhtä. Ikisuosikkeja esim. Huun-Huur-Tu, joka  tuvalaista kurkkulaulantaa sekä progeyhtye Renaissance. Tykkään erityisesti kansanmusasta sekä 60-70 -lukujen progerockista. 
Eläimiä, joista pidän: Kissat ovat erityisen ihania. 
TV-ohjelmasuosikkini: Buffy, Vampyyrintappaja, englantilaiset rikosdraamat ja Kumman kaa. 
Mieliruokani: Varmaan joku hyvin maustettu linssikeitto.
Eniten inhoan: Epäoikeudenmukaisuutta, eläinrääkkäystä, tarpeetonta ja toisia satuttavaa tyhmyyttä. Ja kuiskailua, joskaan en osaa selittää, miksi.
Minua kiinnostaa: Uuden taiteen tekeminen ja kokeminen. 
Hartain toiveeni: Ei sellaisia passaa kertoa, eivät toteudu. Mutta kyynikkona sanon, että maailmanrauha. 
Toiveammattini: Laulaja-lauluntekijä ja kirjailija. Osittain toteutunutkin, ainakin ensinnä mainittu. 
Paras Rapina-muistoni: Tähän mennessä Rapinan ravintolapäivän kahvila Sikuriinassa pikku Myynä touhuaminen. 
Haluaisin toteuttaa Rapinan kanssa: Vauvasanataidetta ja laulu- sekä runojuttuja! Kaiken!
Terveisiä: Rakkaille ihmisille ja eläimille kovasti rakkautta! 
 

Rapinan ystäväkirja: Katariina
Merkitty:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *